maanantai 6. kesäkuuta 2016

Vielen Dank!

Onnistuneen opintomatkan tekevät reippaat reissaajat, joten iso kiitos kaikille 14-ryhmän matkalaisille mukavasta reissusta Berliiniin. Teidän kanssa oli ilo matkustaa! :)

t. opet

torstai 2. kesäkuuta 2016

Torstai

Torstaina aamupalan jälkeen pakkasimme laukut ja kirjauduimme ulos hotellista. Sen jälkeen oli varattu joitakin tunteja aikaa viimeisille ostoksille ja lounaalle.

Lounaan jälkeen suuntasimme kohti lentokenttää. Neljältä lähtevä lento viivästyi hieman, mutta pienen odotuksen jälkeen pääsimme matkaan ja saavuimme Helsinkiin.



Seuraavaksi suuntana oli Kamppi, jossa odottelimme muutaman tunnin kahdeltatoista yöllä lähtevää Onnibussia. Bussimatka sujui hyvin, ja suurin osa sai vähän nukuttuakin.


Perjantaina seitsemältä aamulla olimme Pulkkilassa. Omat tavaransa saatuaan jokainen lähti omille teilleen viikonlopun viettoon.




Helmi ja Iida